"Kyllä minä teidät tunnen, pappenheimilaiset!". Tuon Schillerin näytelmästä tutun termin kuulee ajoittain esimieheni suusta, kun hän ruotii puoliksi vakavissaan ja puoliksi tosissaan meidän, alaistensa käyttäytymistä.
1632 marraskuun 6. päivä valkeni sumuisena Lutzenin kylän pelloilla Leipzigin lounaispuolella. Sinne olivat kerääntyneet kaksi sen ajan mahtavinta armeijaa. Leipzigin ja Lutzenin välisen tien pohjoispuolelle oli ryhmittynyt katolisen Euroopan armeija palkkasoturi Wallensteinin johdolla ja tien eteläpuolelle oli ryhmittynyt protestanttien kapinallisten armeija Kustaa II Aadolfin johdolla.
Kello yksitoista sumu alkoi hälvetä. Ruotsalaisten keskuudesta kuului vielä tuttu Jumala ompi linnamme virsi, jonka jälkeen jalkaväen rummut antoivat marssikäskyn ja Ruotsin armeija lähti liikkeelle. Wallensteinin armeija oli ottanut opikseen hävitystä Breitenfeltin taistelusta käyden kiivaaseen ja hyvin suunniteltuun vastarintaan.
Taistelun alkuvaiheessa näytti siltä, että Wallenstein joukot saisivat yliotteen rintaman oikealla sivustalla. Syynä ylivoimaan oli yksi Wallenstein kenraaleista, velvollisuudentuntoinen ja uuttera Pappenheim. Hän oli saanut Wallensteinilta kirjeen tilanteesta joukkojensa talvileiriin Halleen ja lähtenyt välittömästi pikamarssia kohti taistelukenttää, saapuen sopivasti luomaan ylivoiman oikealle sivustalle. Rintaman oikealla sivustalla Ruotsin Smålandin ratsuväen oli ottanut haltuunsa Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf. Sotaa johdettiin joukkojen edestä.
Iltapäivällä taistelukentällä sekoittuivat sumu, ruuti ja savu palavasta Lutzenin kylästä. Ruotsin kuninkaan joukot joutuivat lähitaisteluun Wallensteinin kyrassieerin kanssa. Suurvalta Ruotsin kuningas löytyi lopulta viidesti ammuttuna taistelukentältä. Viimeinen laukaus oli laukaistu kuninkaan oikealle ohimolle painetusta aseesta. Kustaa II Aadolf oli kuollut. Pappenheim oli myös täyttänyt hengellään velvollisuutensa esimiehelleen Wallensteinille. Viimeinen havainto hänestä on haavoittuneena, nostettaessa Leipzigiin matkaaviin umpivaunuihin.
Suomalaisesta huumorintajusta kertoo ehkä jotain se, että olemme viettäneet ruotsalaisuuden päivää 6.11. aina vuodesta 1908. Keskellä Venäjän ankarien sortokausien valitsimme ruotsalaisuuden juhlapäiväksi erään Ruotsin tärkeimmän kuninkaan kuolinpäivän.
Ps. Nykyisen greogoriaanisen kalenterin mukaan Lutzenin taistelu käytiin 16.11.1632.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti